Suruaika

Halusin vain ilmoittaa, että paras ystäväni Hilkka on nyt nukkunut pois. Hän haluaisi, että jatkan elämääni mahdollisimman nopeasti enkä jäisi suremaan. Saattohoidon ja poismenon aiheuttama suru ja uupumus ovat kuitenkin vielä läsnä liian vahvasti, joten jatkan blogin päivittämistä myöhemmin. Nyt päivät menevät vielä toistaiseksi suremisessa ja siinä, että yritän elää aina yhden hengenvedon kerrallaan.

Jos en enää elokuussa kirjoita, niin syyskuussa ainakin jatkan. Toivon, että olet mukana myös silloin.

Tässä yksi kuva lukemattomista seikkailuista, joita minulla oli kunnia Hilkan kanssa tehdä:

1924717_605504472905166_7359376296258055126_n
Tässä kuvassa ollaan Edinburghissa. Muistan tuon päivän, viima oli jäätävä mutta aurinko paistoi. Olimme juuri käyneet Edinburghin korkeimmalla paikalla, Holyroodin huipulla, Arthurin istuimella.

Kertokaa ympärillänne oleville ihmisille, että rakastatte heitä ja muistakaa olla kiitollisia terveydestänne, se on kaikki mitä meillä on. ❤

Hanna

Kiitos

Olen mökillä ja kirjoitan vain tällaisen lyhyen tekstin, koska meikäläisen kärsivällisyys ei riitä pidempään näpyttelyyn puhelimella. 

Nuorempana ahdistuin täällä vallitsevasta hiljaisuudesta. Nykyään hiljaisuus on nimenomaan se asia, jota täältä kaipaan.

Mistä olet tänään, tällä hetkellä, kiitollinen? Jos hetken miettii, voi löytää useitakin kiitollisuuden aiheita. Minä olen kiitollinen siitä, että ilma näyttää selkiytyvän, alkuvaikeuksien jälkeen vanhempieni mökin saunan kiukaassa humisee tuli (sytytin itse ilman apua jee!), pääsen kohta saunomaan ja saan syödä iltapalaksi ihanaa, käsintehtyä, gluteenitonta hapanleipää. Olen kiitollinen kiltistä miehestä. Olen kiitollinen siitä, että olen koko päivän jaksanut puuhata, että kehoni on jälleen mahdollistanut tämänkin päivän. Olen kiitollinen siitä, että luet tätä tekstiä. 

Ihanat orvokit ja kiireinen kimalainen

Kiitolliset ihmiset voivat paremmin kuin kiittämättömät. Kiitollisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla raivo- tai tekopositiivinen. Olen huomannut, että se positiivisuus tulee ihan luonnostaan kunhan vain on kiitollinen. Silloin voi sadepäivän manaamisen sijaan olla kiitollinen siitä, että varasi reissuun mukaan paljon lukemista tai että puhelimesta löytyy Netflix. Kaikessa on kysymys vain perspektiivistä. Voi kiukutella siitä, mitä ei ole tai olla iloinen siitä, mitä on. Olen itsekin syyllistynyt – ja syyllistyn edelleen – turhaan valittamiseen ja negatiivisiin asioihin keskittymiseen. Onneksi joskus sitä muistaa kuitenkin kiittää.

Siispä haastan sinut, joka tätä luet, miettimään viisi asiaa, joista olet kiitollinen. Ehkä niitä löytyy jopa enemmän, kun oikein alkaa pohtia. 

Oi aurinko!

Aurinkoista viikkoa!

Hanna

Sairaalaelämää

No niin… Syöpähän se sitten oli.  Ystävälläni, sielunsiskollani, rikoskumppanillani on syöpä. Perkeleen perkele. Vakava, pitkälle ehtinyt ja erittäin aggressiivinen syöpä, jota vastaan onneksi taistellaan. En ole jaksanut/pystynyt/halunnut/voinut kirjoittaa asiasta, koska kurkkua on kuristanut ja mieli ja kroppa ovat haranneet vastaan.

Shokkiuutinen lamaannutti, enkä ole voinut kirjoittaa pitkään aikaan yhtään mitään. Mielessä on pyörinyt ehkä tuhat aihetta, joista kirjoittaa, mutta koneelle istuminen on tuntunut liian vaikealta. Olen ollut sairaalassa niin paljon kuin olen voinut olla, samalla olen tehnyt töitä ja olen yrittänyt treenata. Kaupassa ei jaksaisi käydä, mutta onneksi on ihana mies auttamassa.

Ihminen selviytyy, on vain otettava askel askelen perään. Vanhassa sanonnassa mummokin meni lumessa eteenpäin, ei hän sinne hankeen jäänyt makoilemaan. Ystäväni on kuin tämä mummo, hän on aivan hiton sitkeä, hän on vahva ja rohkea vaikka meitä vastassa on joskus ylivoimaiselta tuntuva vihollinen. Mutta ei se ole, ei se ole ylivoimainen. Koska jos se olisi, me emme enää pelleilisi, emme nauraisi emmekä vitsailisi. Emme lähettäisi hauskoja kuvia ja memejä toisillemme. Emme uskoisi tulevaan emmekä elämään. Mielessä on ollut Harry Potter -sarjasta tuttu sitaatti: ”Jopa kaikkein synkimpinä aikoina voi löytää onnea, kun muistaa kääntyä valoa kohti.”

Olen viettänyt paljon aikaa viimeisen kuukauden aikana Helsingin Meilahden Syöpätautien klinikalla. Olen aina vihannut sairaaloita, sitä desifiointiaineen hajua, koneiden piipitystä ja läsnäolevaa epävarmuutta. Kai se on ollut sairastumisen ja kuoleman pelkoa. Mutta nyt kun kuljen Syöpätautien klinikalla en näe surua, en näe luovuttaneita ihmisiä, en näe pelkoa. Se saa minutkin rohkeaksi. Kaikki nämä ihmiset, jokainen heistä, taistelee vakavaa sairautta vastaan. Jos he eivät pelkää, miksi minä pelkäisin?

Toiveikasta viikkoa!

Hanna

 

We might bend but we don’t break

Ulkomailla asuva ystäväni joutui viime viikolla sairaalaan. Me tiedämme osan siitä, mikä häntä vaivaa, mutta emme kaikkea. Tilanne voi olla todella paha tai sitten selviämme pienin vahingoin. Joka tapauksessa viime viikko on mennyt sumussa.

Odottavan aika on pitkä, mutta ihminen, joka odottaa diagnoosia, odottaa vielä pidemmältä tuntuvan ajan. Se, minkä tämä asia on jo muuttanut, on että kun läheinen sairastuu, kaikki muu tuntuu turhalta ja mitättömältä. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että hän paranee. Se saa myös miettimään, miten haurasta tämä kaikki on. Elämä on haurasta ja silti me olemme vahvoja. Silti ystäväni on vahva. Hän on vahvempi kuin minä.

Viime viikon olen rukoillut, itkenyt, anellut. Olen lähettänyt hyvää energiaa, olen pitänyt kädestä sekä ajatuksissani että fyysisesti. Olen silittänyt päätä ja uskonut, että kaikki tulee kuntoon. Mutta minäkin odotan, eikä odottaminen ole koskaan tuntunut tältä.

Kun kysyin terapeutiltani, miten tästä selvitään, hän sanoi että kaikesta huolimatta meidän tulee elää. Koska kun me kaikesta huolimatta pyrimme elämään, eivät pelko ja ahdistus saa niin suurta sijaa sydämissämme. Siksi me yritämme syödä, kun on nälkä ja juoda, kun janottaa. Me nukumme, kun olemme väsyneitä. Kun Pariisissa tapahtui terroritekoja, eivät pariisilaiset jääneet kotiinsa vaan he jatkoivat elämistä. Sillä me emme voi antaa pahalle valtaa. Tai kun Suomessa oli talvisota, ihmiset pyrkivät selviytymään tavallisesta arjesta sodan keskellä. Me selviydymme ja pystymme olemaan sairastuneen tukena paremmin, kun meillä on jotakin, mistä pidämme kaiken tämän keskellä kiinni.

Myös tästä syystä pyrin päivittämään blogia.

Muistakaa kertoa ihmisille, että rakastatte heitä.

Hanna

 

Kun kaikki muu menee pieleen, hengitä

Oman hengityksensä saa hienosti sekaisin vain ajattelemalla. Tai niin ainakin itselleni käy! Tuskastuttavaa! Hengitys on kuitenkin maailman luonnollisin tapa rauhoittua, rentoutua ja palata tähän hetkeen. Siihen on syynsä, että meditaatioharjoituksissa seurataan omaa hengitystä, sen liikettä sisään kehoon ja taas takaisin ulos. Esimerkiksi joogassa asennot (asanat) tehdään hengityksen tahdissa, mikä sekin on omanlaistansa meditaatiota. Stressaantuneen tai jännittyneen mielen saa parhaiten rauhoittumaan keskittymällä hengittämiseen. Kun mieli ja keho ovat jännittyneet ja kireät, hengitys voi olla pinnallista, mikä ruokkii jännitystä ja kireyttä vielä lisää. Hengityksen tietoinen syventäminen rauhoittaa mieltä ja kehoa, se ikäänkuin kertoo että nyt ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin, voidaan ottaa ihan rauhassa.

Vuorosierainhengitys

Jos hengittäminen tuntuu hankalalta tai haluat juurruttaa itsesi tähän hetkeen,  kannattaa kokeilla vuorosierainhengitystä.

Klikkaa rauhoittavan hengityksen oppeihin tästä!

Tuossa linkissä opetettu vuorosierainhengitys saattaa tuntua aluksi hankalalta. Siis mikä sormi ja kummalle sieraimelle eikä koordinaatio toimi ollenkaan ja tämähän on kaukana rentouttavasta! Jos linkin ohjeet ovat täysin mahdottomat toteuttaa, kokeile seuraavaa helpotettua (mutta silti rentouttavaa) hengitystekniikkaa:

  1. Asetu mukavaan asentoon risti-istuntaan tai istu vaikkapa tuolille selkä suorana. Pidä kädet esim. reisillä tai mihin ne luonnollisesti menevät.
  2. Sulje silmäsi.
  3. Kuvittele hengittäväsi sisään vasemmasta sieraimesta ja kuvittele hengittäväsi ulos oikeasta sieraimesta. Vedä sen jälkeen henkeä oikeasta sieraimesta ja hengitä ulos vasemmasta. (Toki hengität molempien sieraimien kanssa, mutta tällä tavalla saat hyvin vaeltelevan mielen keskittymään siihen hengittämiseen.)
  4. Jatka näin niin pitkään kuin hyvältä tuntuu.

Varsinaisessa vuorosierainhengityksessä ”lepovuorossa” oleva sierain suljetaan sormilla, mutta jos se tuntuu vaikealta, jätä sormet pois ja treenaa ensin ilman!

Hyviä hengittelyhetkiä!

Hanna

Onks motivaatiota näkyny?

 

Jos koko ajan pitää potkia itseään johonkin, onko vika motivaation puutteessa vai siinä, että tekee vääriä asioita?

Liikunnan(kin) pitäisi palkita

Mietipä tilannetta, jossa joudut joka aamu heräämään työpaikalle, johon et haluaisi mennä, mutta sinun on pakko, koska siitä saa rahaa. Raha on ainut motivaattorisi, mutta koska sellainen sentään löytyy (oli se kuinka huono tahansa), nouset sängystä, peset hampaat ja menet töihin. Entä jos joutuisit joka aamu heräämään johonkin, mihin et halua mennä eikä siitä maksettaisi sinulle mitään, jolloin sinulla ei olisi minkäänlaista motivaattoria? Kuinka kauan jatkaisit? Et varmaankaan kovin kauan.

Sama juttu on liikunnassa. Jos menet hammasta purren salille vain siksi, että ”salille nyt vaan pitää mennä”, ei homma ole kovin kestävällä pohjalla eikä sellainen toiminta voi jatkua pitkään. Jos teet mitä tahansa asiaa, josta et saa minkäänlaista palkintoa mutta teet sitä ”koska on pakko”, et jaksa kovin kauan. Väsytät sekä mielesi että kehosi.

Mutta jos pidät siitä mitä teet, esimerkiksi juoksemisesta, et taatusti anna kylmän sään, rankkasateen tai pitkän päivän estää sinua lähtemästä juoksulenkille. Sinun vain pitää löytää ”oma juoksusi”, se laji, josta saat palkinnon hyvän olon muodossa.

Kokeile, kokeile, kokeile!

Saatat miettiä, että et pidä mistään liikunnasta ja niinhän se voi ollakin. Tai sitten vain et ole löytänyt ”sitä oikeaa”. Ja jos et yhtään tiedä mikä ”se oikea” voisi olla, kokeile! Ole niin kuin lapsi ja tunnustele, ihmettele, kokeile, harjoittele. Ja kokeile useamman kerran. Ensimmäinen kerta missä tahansa asiassa menee aina vähän kokeillessa ja säätäessä, toisella kertaa on jo vähän varmempi, mutta silti pitää vielä muistella asioita. Ja siitä se sitten lähtee ja helpottuu kolmannen kerran jälkeen. Ja siinä viidennen, kuudennen kerran kohdalla ehkä jo näet, miltä homma tuntuu ja haluatko enää jatkaa. Ja jos et halua, et ole hävinnyt mitään, olet vain kokemusta rikkaampi. Pahimmassakin tapauksessa olet voinut oppia itsestäsi lisää, eikä se ole koskaan huono asia.

Miten motivaatio pysyy yllä?

Motivaatiota pidetään yllä niin, että jäädään aina vähän kaipaamaan lisää. Eli siksi aloitetaan varovaisemmin, eikä sohvalta hyökätä liikkumaan seitsemänä päivänä viikossa. Aloitetaan yhdellä kerralla viikossa, kunnes ehkä tulee tunne, että ”ei hitto, tekisi mieli mennä lenkille sunnuntain lisäksi tiistaina”. Ja sitten toimitaan niin.

Eikä mihinkään treenirutiiniin tarvitse jäädä jumiin! Jonain kuukautena saatat olla innostunut käymään salilla, toisena taas tuntuu siltä että kävely olisi mukavampaa, kun on aurinkoinen ilma ja sisätreeni ei houkuta pitkien talvikuukausien jälkeen. Tärkeintä on, että liikut itsellesi mieluisalla tavalla niin, että kuuntelet itseäsi ja liikunnasta tulee säännöllistä, etkä tarvitse siihen enää sen kummempaa motivointia. Siitä tulee vain yksi osa elämääsi.

Tämän kuvan myötä hyvää viikonloppua!

Hanna

motivaatio